sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nelljäs viikko, nyt jo ?

Ah, maanantait <3 
Pesukoneen pauha valvotti koko viimeyön, joten maanantai lipui ohi korvien. Ainakin alkupäivä.
Iltapäivällä tulimme takaisin hostellille, ja minulle kerrottiin että minun tulisi vaihtaa huonetta, joten ensimmäinen tunti kuluikin muuttopuuhiin. Hostellille saapui illalla paljon vaihto oppilaita Ranskasta, ja he tarvitsivat huoneen jossa on pesukone, siksi tämä pikainen muutto.
Saatuani romppeet toiseen huoneeseen painelin takapihan tenniskentälle pelaamaan Robin, Davidin, Tomin, ja tietysti Valtterin kanssa tennistä. 
Vähän hassultahan tämä tuntuu olla "oudossa" huoneessa, mutta ei anneta pikkuseikkojen lannistaa.

Tiistai päivä oli aivan ihana.
Työt sujuivat tavanomaiseen tahtiin, mutta töiden jälkeen lähdimme ystävien kanssa kecskemetin ainoalle kukkulalle. Uskaltaisin sanoa että sen koko vastaa Hyvinkään Sveitsin laskettelukeskuksen korkeinta rinnettä. Näkymät olivat upeat, sillä kevslemet on unkarin suurella laakealla, näimme jopa aijemmassa päivityksessä mainitun mersun tehtaan, joka sijaitsee miltei kaupungin toisella laidalla. Pelleilimme paljon ja saimme hauskoja kuvia, sekä videoita.
Loppupäivästä vaelsimme sitten keskustan bussiasemalta rautatieaseman kautta takaisin hostellille.
Vasemmalta oikealle, David, Minna, Robi.
Kukkulan edustalla olevassa puistossa. 



Kukkulan huipula kasvava yksinäinen puu.
Komiat maisemat.

Huipulla tuulee :)

Vasemmalta oikealle, Valtteri, Robi, Minna, David.
Oli meinaan ihan tajuttoman hauskaa :D


keskiviikko kulki univelkoja maksaessa töiden jälkeen. Uudessa huoneessa ei ole meinannut uni tulla joten painelin suoraan töistä nukkumaan, Valtteri herätteli minut syömään illalla, ja sain uudemman kerran unta puolenyön jälkeen, nyt on hieman pirteämpi olo kuin eilen.




Keskiviikkona bussia odotellessa..



Pizza perjantai ! Pientä juhlatunnelmaa ilmassa kun pistettiin työpäivän jälkeen pikkuiset kekkerit pystyyn toiseksiviimeisen viikonlopun kunniaksi.
Koti -ikävä on jo melkomoinen aika-ajoin, mutta lauantai päivä tuntui taas olevan niitä päiviä kun tahtoisi jäädä Unkariin.






kolmas viikko ja kovaa mennään.

Kolmas viikko Unkarissa alkoi jo kuin tavalliset arkipäivät Suomessa, aamulla töihin, päivällä kotiin, ystävien kanssa hauskanpitoa ja illalla nukkumaan. Tähän alkaa jo melkein tottua.
Töissä saimme taas avustaa jarruremontissa, vaihdoimme renkaat vanteille, sekä tarkkailimme kun asentajat vaihtoivat radioita sekä asensivat varashälyttimiä.
Tämä oli myös Robin ja Davidin viimeinen viikko töissä, koska heidän opiskeluissaan alkaa loppusuora, joten saisimme tämän jälkeen selvitä ilman tulkkia. 

Vapaa ajan rientoihin kuuluu lähinnä rauhallinen yhdessä olo, pelaamista, kokkaamista, tavallista iloista arkea.

Torstai 27.3 oli mielenkiintoinen päivä sillä pääsimme vierailemaan Kecskemetin mersun tehtaalla. Näimme miltei koko valmistus prosessin, miten pala pläkkipeltiä muuttuu tuliteräksi mersuksi. Tehtaan sisäpihassa oli kolme mersua jotka olivat väriltään punainen, valkoinen ja vihreä. Kyseiset autot symboloivat Unkarin lippua, eikä rivissä olevaa vihreänsävyistä mercedestä saa mistään, sillä tämä tietty sävy on erikoisteetetty vain ja ainoastaan avajaistilaisuutta varten, vain ja ainoastaan symboloimaan unkarin lippua. 
Valitettavasti tehtaalla ei saanut ottaa kuvia, mutta porttien ulkopuolelta se onnistui.



Perjantaina tehtiin tavallista pidempää työpäivää, ja unohdettiin sitten että hostellilla pitää olla perjantaisin ennnen viittä jotta saisimme oman huoneemme avaimet, no aikaa tapettiin puolisentuntia kunnes saimme avaimet :D


Loppuviikko sujui sutjakkaasti, ostelin hieman keittiötarvilkeita lauantaina, ja sunnuntaina ostimme torilta pilvipallon muodossa olevaa onnea, hattaraa  ! 







lauantai 29. maaliskuuta 2014

toisen viikon tiivistelmä

Pahoittelen myöhäistä päivitystä.
Toinen viikko Unkarissa oli mukava, päivät olivat lämpimiä kuin suomen parhaat kesät, vaikka illat ovatkin vielä hieman viileitä. 
Työviikko sujui sutjakkaasti, töihin lukeutui uusien autojen myyntiin asentamista, renkaiden vaihtoa, työympäristön ylläpitoa sekä huolloissa avustamista.


Tiistaina vierailimme Budapestissa, ja teimme paljon uusia tuttavuuksia paikallisten poliisiopiskelijoiden kanssa. Parlamenttitalo oli aivan uskomaton näky, ja suosittelen kovasti Unkarissa kävijöitä siellä vierailemaan. 'House of terror' Kertoi paljon Unkarin sodanaikaisista koettelemuksista, mutta tunnelma siellä oli tajuttoman ahdistava.
Vapaa-ajallamme olemme pyörineet kauppakeskuksissa ja lempipuuhasteluun lukeutuu vahvasti uusien ystävien kanssa koripallon pelaaminen.
Leffailtojakin ollaan yhdessä pidetty, arjen pienet ilot ovat täällä suuressa arvossa.



Budapestissä on uivia busseja !

Jee, sisäsellä pääsyä odotellessa






Uskomattoman paljon patsaita parlamenttitalossa



Parlamenttitalon ikkunasta 


Hmm, paikallinen Moulin Rouge :D



Lauantaina lähdimme kävellen kaupunkiin, ja saimme matkanvarrella tietää että keskustassa on ollut hybridibussien esittely. Väkeä oli paljon liikenteessä, ja ihmekkös tuo kun aurinko paistaa ja näytillä on uudenkarheita mercedeksen busseja. 

Kävimme terassilla pitämässä pikku tauon ja jatkoimme päivää kauppakeskuksen pyörteissä.

17-23.3

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen viikko.

Maanantai 10.3
Lähdimme aamulennolla kotisuomesta kohti Unkaria, lento kesti noin kaksi ja puolituntia. Saavuttuamme lentokentälle meitä oli vastassa Judith, jonka sukunimeä en valitettavasti muista. Saimme kyydin Kecskemettiin Budabestistä.
 (Ilmojen halki kohti Unkaria !)
Tutustuimme jo ensimmäisenä päivänä kaupunkiin kiertelemällä. Kaupungin ensivaikutelma oli ihana, talot ovat värikkäitä ja nähtävää on paljon, aurinko paistoi ja sää oli kaunis.
Asumme paikallisen ammattikoulun asuntolassa, jonka huoneet ovat kotoisia.
Iltaisin melutaso nousee huomattavasti kun oppilaat viettävät aikaa yhdessä, mutta meteli ei haittaa, ja yhdeksän jälkeen saapuu hiljaisuus.

Tiistai 11.3
Tiistaina saimme olla koululla oppilaiden kanssa, tustuimme muutamaan mekaanikoksi opiskelevaan poikaan, ja monet näyttivät ihmettelvän miksi minä olen valinnut saman alan. Osa pojista puhui hieman englantia ja juttelimme muutaman tunnin ulkosalla lämpimässä auringon paisteessa.
Kävimme myös esittelemässä itsemme englannin tunnilla olevalle luokalle, ja oppilaat näyttivät kauhistuneilta kun kerroimme suomessa peruskoulun kestävän yhdeksän vuotta, sillä unkarissa peruskoulu on kahdeksan vuotta, ja ammatilliset opinnot kestävät neljävuotta.
Oppilaat tuntuivat ujostelevan kielitaitojaan, kenties opettajan läsnäolon takia, mutta kaikki kuitenkin yrittivät kovasti opettajan ohjastaessa.
Tämän jälkeen kävimme myös toisella autopuolen opiskelijoiden tunnilla, ja tarjosin koko luokalle turkinpippureita, kertoen että tälläista karkkia suomalaiset syövät, he ihmettelivät kovasti karkkien "suolaista" makua.

 (Komea muistomerkki koulun pihassa)
Keskiviikko 12.3
Ensimmäinen päivä töissä. Ammattikoululla opiskeleva Robert opasti meitä bussien käytössä, ja neuvoi meidät työpaikalle, jossa hänkin työskentelee. Hän puhui hyvää englantia ja esitteli meille paikkoja. Itse koin melkoisen kulttuurishokin, sillä päivässä on vain yksi tauko, joka kestää tunnin. Keskiviikko oli hiljainen päivä töissä, siivosimme vaikka korjaamo oli jo valmiiksi moitteettomassa kunnossa.
Töiden jälkeen Robert esitteli meille kaupunkia, näyttäen esimerkiksi paikallisia yrittäjiä sisältävän ostoskeskuksen jossa hinnat ovat hieman edullisempia kuin merkkiliikkeitä sisältävässä ostoskeskuksessa.
Illaksi menimme jälleen takaisin asuntolaan, ja ennen nukkumaanmenoa lueskelin kirjaa aikani kuluksi.
Asunnoissa ei ole jääkaappia, ellei sitä itse sinne hanki, joten itse olen laittanut yöksi muovipussin ikkunan ulkopuolelle roikkumaan, jotta saisin aamulla kylmää mehua. "Komiat pärjää aina."
 (Bussia odotellessa)

Torstai 13.3
Tämän päivän saimme selvitä keskenämme valtterin kanssa. Muistimme bussit oikein, ja pääsimme ajoissa töihin. Töissä kuitenkaan kukaan ei puhunut englantia, joten käytimme viittomakieltä kertoaksemme toisillemme mitä mielessämme liikkui. Äkkiseltään ajateltuna tämä olisi voinut olla pelottavaa, mutta ei. Nauroimme paljon ja ymmärsimme suurimman osan toistemme puheista. Pääsimme varustelemaan upo-uusia, tehtaalta ajettuja autoja myyntikuntoon. Minun ja Valtterin tehtävänä oli vääntää renkaat momenttiin (130Nm), Laskea rengaspaineet kohdilleen, asettaa pultteja sekä keskiötä suojaavat muovit paikalleen, sekä poistaa iskunvaimentimista lukitusmuovit. Muut asentajat ohjelmoivat auton tietokoneilla, sekä tarkastivat öljyt ja laittoivat nesteet tuulilasinpesunestesäiliöön.
Työpäivän jälkeen kuljeskelimme ympäri kaupunkia ja kävimme vaatekaupoilla. Vierailimme myös uudemman kerran kahvilassa jossa kävimme ensimmäisenä päivänä, ja maistoimme leivoinnaisia jotka maistuivat taivaallisen hyville.
Illalla asuntolassa oveeni tultiin koputtamaan,  ja eräs oppilas koitti keskustella kanssani, kielimuuri oli kuitenkin liian suuri, enkä ymmärtänyt mitä hän koitti kertoa. Jälleen tilanne tuntui syystä tai toisesta hulvattoman hauskalta.
Onnekseni näin tutut kasvot käytävänpäässä ja pyysin toisen oppilaan tulkkaamaan. Puhuessamme ilmeni että  toinen pojista tahtoi käyttää pyykinpesukonetta joka on huoneessani. Sovimme yhdessä että palaamme asiaan sunnuntaina.

Perjantai 14.3
Työpäivä lipui sujuvasti ohitse, ja menimme jälleen töiden jälkeen kaupoille. Totesimme että jokaisen ruokakaupan vakiovarusteisiin kuuluu kovat viinat. (vodka, viski, rommi, jne..) Tämä tuntui myös hieman oudolta meille. Poikkesimme pizzerian kautta asuntolaan, ja saimme kuulla että asuntola on suljettuna viikonloppuisin, mutta onneksi emme jääneet taivasalle, vaan saimme asuntolan avaimet ja jäimme kahden.

Yhteenveto
Kesckemetin kaupungissa on paljon nähty ja on vielä paljon nähtävää, osaamme sanoa "kiitos, hei, hyvää huomenta, hei hei" unkariksi, ja tässä on koko viikonloppu herrasteltu kahdenkesken kolmekerroksisessa asuntolassa jossa on yli kolmesataa huonetta. Paikalliset ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä ja meidät on vastaanotettu lämpimästi. Hienosti on pärjätty, rakkaat terveiset kotisuomeen ! <3

PS: lisään päivitykseen kuvia myöhemmin, sillä hidas internet ei sitä tällähetkellä salli.


(keskuspuistossa)

(Kaupungin teatterilla, Valtterin malli poseeraukset, bueno)



(Kätevät lehtitelineet paikallisessa pikkukahvilassa)


(Hyvinkää nollapisteellä <3)

(Penkistä pöllitty kapulat :O)

//Edit 29.3, kuvat lisätty//